torstai 21. huhtikuuta 2011

"Brushed embroidery" harjoittelua.



Tätä sutimistekniikkaa on mieleni tehnyt jo pidemmän aikaa päästä kokeilemaan. Nyt siihen tuli mahdollisuus minimalistisen hääkakun muodossa. Ystäväni "karkasi" naimisiin koko suvultaan ja vähän perheeltäänkin salassa ja koska täten jäi polttarit pitämättä, niin ajattelimme vähän Egotripin keikan yhteydessä tätä nuorta morsianta, eikun rouvaa, juhlistaa. Mini hääkakku on noin viidelle hengelle ja allaolevassa kuvassa voi kokoa vähän hahmottaa matkapuhelimeni rinnalla. Täytteenä suklaamousse ja kirsikkahilloa.


Pikku Myy, Pikku Myy aina jostain ilmestyy.


Tämä 15 henkilön kakku meni 3-vuotta täyttävälle pikkutytölle, jonka luonne kuulemma lähentelee melkoisesti Pikku Myyn luonnetta. Kakkuhan siis sopi juhlapöytään paremmin kuin hyvin ja täyte oli sankarin ja isosiskonsa toiveesta mehevän suklainen.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ristiäiskakkua pienelle pojalle.




Elmeri sai kasteessa hienon nimen ja minä ronttasin paikalle 40 henkilön laktoosittoman kakun. Pohjia paistoin kolme x 5munaa, joista hieman riipaisin reunoista pois tarjottimeen sopivaksi. Täytteenä mansikka-sitruunarahka mousse.

Ristiäisissä riitti vauhtia ja villejä tilanteita pikkumiehen hieman hermostuttua väsymystään, mutta parhaan yllätyksen tarjosivat pojan vanhemmat, jotka olivat "karanneet" edellisenä päivänä naimisiin! Ihana uutinen! Jatkoivat kuulemma perinteitä ja vihjasivat isän vanhempien suuntaan. Onnittelut!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Kakkukoristeita.




Pikkuisen Elmerin kastejuhlaan tilattiin kakkua vaaleanvihreällä värityksellä. Tossuthan ne oli taas väkerrettävä, muutama omenapuunkukka kevään merkiksi ja tietenkin komea nimi laattaan. Kylpyankatkin oli tuloillaan, mutta niitä en muistanut erikseen kuvata.